5. Oloa ja eloa Lyskassa

Aloit­ta­es­sa­ni lu­ki­on olym­pi­a­vuo­den 1952 syk­syl­lä olin ve­näh­tä­nyt nyky­mit­taa­ni (178 cm), lai­ha (67 kg) ja tiuk­kaa li­haa, sil­lä tree­na­sin juok­sua uu­ras­ta­es­sa­ni kah­te­na ke­sä­nä Vike-eno­ni maa­ti­lal­la hei­nän­te­os­sa, elon­kor­juus­sa ym. maa­töis­sä vii­tak­kein, hei­nä­han­goin, he­vos­ha­ra­va­ko­nein eli pe­rin­tei­seen ta­paan. To­sin enol­la oli jo trak­to­ri, Ford­son Ma­jor, jota sain pel­loil­la ja pi­has­sa ajaa. Niin­pä voin­kin sa­noa, ett­ei mi­kään maa­ta­lous­työ ole mi­nul­le vie­ras­ta. Kas­vu­vuo­sien ruu­miil­li­nen työ loi poh­jan pe­rus­kun­nol­le­ni, joka on kes­tä­nyt epä­sään­nöl­lis­tä­kin elä­mää­ni.  Olin lu­ki­os­sa Lys­kan par­hai­ta ur­hei­li­joi­ta (kes­ki­pit­kät mat­kat), min­kä Veik­ko ”Känä” Hir­vo­nen pal­kit­si yo-to­dis­tuk­ses­sa 10:llä. Pa­ras saa­vu­tus oli prons­si Lys­kan vies­ti­jouk­ku­ees­sa Suo­men Opis­ke­le­van Nuo­ri­son Rait­tius­päi­vil­lä Ilma­jo­el­la ke­säl­lä 1954.

Me rys­sän­lu­ki­jat löim­me ve­nä­jän läs­kik­si ala­luo­kil­la, kun Sol­mu Sola eli ”Lo­ka­ri” oli kor­van­nut jou­lu­kuus­sa 1948 kuol­leen tiu­kan ”Riti” Lauk­ka­sen. Lo­ka­ri oli pe­da­go­gi­na täy­sin on­ne­ton, mi­hin vai­kut­ti mie­hen miel­ty­mys pul­loon. Tun­neil­la ja ko­keis­sa lun­tat­tiin Lo­ka­rin nuok­ku­es­sa ka­te­de­ril­la. Ke­vääl­lä 1953 ha­vah­duim­me jul­maan tosi­a­si­aan, että mei­tä odot­ti pit­kän ve­nä­jän yo-kir­joi­tus kah­den vuo­den pääs­tä. Ny­pi­kin ha­vah­tui ja Lo­ka­ri sai läh­teä.

VA-1951, Lo­ka­ri toi­nen oi­ke­al­ta etu­ri­vis­sä

Lo­ka­rin ti­lal­le tuli evers­tin­rou­va Aino Väi­nä­mö, jon­ka präs­sis­sä ku­roim­me um-peen ve­nä­jäm­me am­mot­ta­via auk­ko­ja. Vain 9 rys­sän­lu­ki­jaa 30:stä vuon­na 1948 aloit­ta­nees­ta kir­joit­ti pit­kän rys­sän ke­vääl-lä 1955. Teh­tä­vä oli su­per­vai­kea ja vain mi­nun pa­pe­ri­ni läh­ti app­ro­na He­saan. Se oli su­per­vai­kea muis­sa­kin Suo­men kou-luis­sa. Ar­vos­te­lu­as­teik­koa ma­dal­let­tiin. Sain yh­dek­säs­tä kir­joit­ta­nees­ta cu­mun, kuu­si app­ron ja vain kak­si re­put­ti.

Opis­ke­lim­me elä­mää, tyt­tö­jä­kin. Luis­tel­tiin ru­set­tia Li­nu­ril­la, hiih­del­tiin Pui­jon lois­ta­vil­la la­duil­la, kat­sel­tiin käsi kä­des­sä elo­ku­via, kä­vel­tiin ”Mars­kal­la”[1], tan­goil­tiin val­vo­ja­o­pen kat­seen vält­tä­es­sä kor­va suus­sa kon­ven­teis­sa, pu­ris­tel­tiin va­ro­vas­ti tyt­tö­jä port­ti­kon­geis­sa. Pi­tem­mäl­le har­vem­min men­tiin. Eeva, Rit­va, Mar­sa, Mai­ja II, Vuok­ko ja moni muu, lan­ke­si osal­le­ni. Tyt­tö­ly­se­on eli ”Ti­pu­lan” Tei­ni­kun­nan kans­sa esi­tim­me näy­tel­män ”Guyr­ko­vic­sin tyt­tä­ret”. Olin pa­ro­nin poi­ka Gida, joka nai­tet­tiin les­ki­krei­vit­tä­ren tyt­tä­rel­le, El­lal­le, jos­sa roo­lis­sa oli Eeva Hy­vä­ri­nen, myö­hem­min rou­va Mart­ti Ahti­saa­ri. Muis­tan ulaa­ni­uni­vor­mu­ni ja Ee­van ilta­pu­vun ja”hää­vals­sim­me”, sil­lä näy­tel­män jäl­keen oli puo­li­tois­ta­tun­ti­nen tans­sia. ”Ma­ran” tul­tua pre­si­den­tik­si sho­kee­ra­sin puhe­ka­ve­rei­ta­ni, naa­ma pe­rus­lu­ke­mil­la: ”Mara on luok-kato­veri Kuo­pi­on Ly­se­os­ta. Tun­nen hä­net hy­vin, mut­ta pa­rem­min Ee­van. Hän kun oli en­sim­mäi­nen vai­mo­ni!” Leu­at lok­su­vat kuu­li­joil­ta: ”I-ihan­ko tot­ta?…Kum­ma, kun ku­kaan ei ole jul­ki­suu­des­sa…” Tot­ta kai ker­ron lo­pul­ta to­tuu­den.  Ta­pa­sin hei­dät vuon­na 1983 Ma­ran ol­les­sa YK-teh­tä­vis­sä New Yor­kis­sa.

Seit­se­män­nel­lä luo­kal­la juh­lim­me ”van­hoik­si” tu­loa aje­le­mal­la kuor­ma-au­tol­la pit­kin ka­tu­ja ja möyk­kää­mäl­lä il­man povi­pul­lo­ja. Pe­sim­me Tals­tin sau­nas­sa men­neet vuo­det un­ho­laan. Sa­maan ai­kaan abit vil­kut­ti­vat 2. Pri­kaa­til­ta lai­na­tuil­ta kuo­mu­reil­tä ka­tu­jen var­si­kat­so­jil­le, joil­le ei sil­loin vie­lä ol­lut ka­ra­mel­le­ja hei­tel­tä­väk­si.

Jopi ja minä val­mis­tau­dum­me penk­ka­ri­a­je­lul­le hel­mi­kuus­sa 1955. Reen perä­pei­lis­sä lu­kee rys­sän­lu­ki­joi­den tun­nus ”Ex orien­te lux?”  ”Russ­ka­ja kni­gan” kan­nes­sa.

Epi­so­di lu­ki­o­ajoilta:
Turo pyy­si Tei­ni­kun­nan poi­kia ur­hei­lu­vaa­te­man­ne­kii­neik­si palk­ki­o­na esit­te­le­mäm­me hiih­to­pu­vut. Kun Nypi sai tie­don täs­tä ta­pain­tur­me­luk­ses­ta, hän il­moit­ti: ”Lys­ka­lai­set ei­vät osal­lis­tu myyn­ti­sir­kuk­seen!”  Mitä ny­ky­lys­ka­lai­set sii­hen sa­noi­si­vat?

[1]  Kä­ve­lim­me edes­ta­kai­sin Kaup­pa­ka­tua vä­liä Pui­jon­katu – Maa­her­ran­katu, mis­tä Mars­ka sai ni­men. Se oli so­si­aa­li­nen näyt­tä­mö, jol­la sil­mä ko­va­na vah­dat­tiin, kuka kul­kee ke­nen­kin kans­sa. Moni avio­liit­to sai al­kun­sa Mars­kal­la. Oli ”pin­ko”, joll­ei kä­vel­lyt Mars­kal­la riit­tä­vän usein.