2. ”Kännisen pojat”

Pää­sin asu­maan Ada-tä­ti­ni luo Min­na Cant-hin­ka­tu 2:een, ns. Kän­ni­sen kort­te­liin sata-man lä­hel­lä, jon­ka puu­läm­mi­tys­a­sun­to­ri­vien kes­kel­le jäi iso piha. Vain mei­dän ja kah­den muun asun­nos­sa oli juok­se­va (kyl­mä) vesi ja sisä­ves­sa. Muut ha­ki­vat ve­ten­sä vesi­pos­tis­ta ja kä­vi­vät tar­peil­laan ”pas­ka­huus­sis­sa”. Sen  omi­nais­le­mus­ta jäi mi­nuun muis­ti­jäl­ki. Pie-neen huo­nee­see­ni mah­tui kir­joi­tus­li­pas­to, tuo­li, sän­ky, pesu­kaap­pi ja ”kak­luu­ni” piti huo­neen läm­pi­mä­nä ko­vil­la­kin pak­ka­sil­la.

Me tois­ta­kym­men­tä sa­man­i­käis­tä Kän­ni­sen pi­han poi­kaa olim­me ali­sen Kuo­pi­on suu­rin jen­gi. Kei­häs­tim­me tas­ku­lamp­pu­jen va­los­sa rot­tia ki­roi­le­van ta­lon­mies Mönk­kö­sen pi­me­äs­tä tal­lis­ta, pe­la­sim­me ja­la­ka­pal­loo, na­his­te­lim­me naa­pu­ri­jen­gien kans­sa, jää­dy­tim­me (jopa nii­den kans­sa yh­des­sä) jää­pal­lo­kent­tiä Kal­la­ve­den jääl­le, pin­na­sim­me Pui­jon tal­vi­ki­so­jen ilta­mäen­las­kuun vesi­vä­ri­te­tyil­lä lip­pu­ko­pi­oil­la, kä­vim­me ome­na­var­kais­sa ja ui­na­sim­me po­lii­se­ja sa­ta­mas­sa, joi­den hal­ko­pi­no­jen si­sään sa­ha­sim­me sa­lai­sen tuki­koh­dan.  Se oli unoh­tu­ma­ton­ta ai­kaa se!