1. Lyskan sisäänpääsytutkinnossa keväällä 1947

Ke­vääl­lä 1947 äiti, Nil­si­än Sii­ka­jär­ven kan­sa­kou­lun opet­ta­ja pa­kot­ti mi­nut Kuo­pi­on Ly­se­on si­sään­pää­sy­ko­kei­siin, vaik­ka mi­nus­ta ter­veen sa­vo­lais­po­jan kou­lu­tuk­seen riit­ti kan­sa­kou­lu, rip­pi­kou­lu ja ylem­pään kou­lu­tuk­seen auto­kou­lu. ”Unoh­din” päät­tö­to-dis­tuk­sen ko­tiin ja ker­roin sii­tä vas­ta Ru­po­sen häkä­pönt­tö­lin­ju­rin puus­kut­ta­es­sa Kuo­pi­oon. Äiti ”rie­mas­tui”, mut­ta kir­joit­ti Sa­vo­lan kir­ja­kau­pas­ta os­te­tul­le lo­mak­keel­le uu­den päät­tö­to­dis­tuk­sen las­kien huo­lel­li­suu­den ja tark­kaa­vai­suu­den 8:aan 9:stä!

Si­su­ni ei an­ta­nut myö­ten lyö­dä pää­sy­ko­et­ta läs­kik­si. Sel­vi­sin Lys­kaan 52 pis-teel­lä ja toi­sek­si par­haal­la pis­te­mää­räl­lä aluk­si sitä tie­tä­mät­tä. Reh­to­ri F.M. ”Nypi” Nyb­lom luki ni­met hy­väk­syt­ty­jen en­sim­mäi­sil­lä etu­ni­mil­lä. Paa­vo Vil­jo Ta­pa­ni­na olin ”Paa­vo Riek­ki­nen”, joka mer­kit­si mi­nul­le sil­loin yksi­se­lit­tei­ses­ti Paa­vo-uk­kia. Lu­en­nan pää­tyt­tyä ky­syin äi­dil­tä, että ”pi­ä­sin­kö minä?” ”Pi­ä­sit, pi­ä­sit, olit to­e­seks pa­ras!” äiti to­hot­ti on­nes­saan ja osti mi­nul­le to­ril­ta ve­ti­sen jäts­kin saa­vu­tuk­se­ni kun­ni­ak­si.